stranger than fiction
An IRS auditor suddenly finds himself the subject of narration only he can hear: narration that begins to affect his entire life, from his work, to his love-interest, to his death.
Eilen tuli katsottua Stranger Than Fiction, yksi uusista Will Ferrelin elokuvista.
Jotenkin tekee mieli verrata sitä Jim Carreyn Eternal Sunshine of the Spotless Mindiin paristakin syystä. Suuri koomikko tekee vakavaa draamaa.. tai no ei se nyt ole ehkä ihan niin draamaa, elokuvan ideakin on jo vähän hatusta vedetty. Kuitenkin vakava ja kaunis elokuva. Alussa hauskoja pieniä efektejä, joissa kuvaan liimataan numeroita ja statistiikkoja vähän kuin Fight Clubissa.
Harold Crick on IRS verotarkastaja, elämä on tylsää ja todella raiteille jämähtänyttä. Kunnes eräänä päivänä Harold alkaa kuulla kertojan ääntä elämästään, aivan kuin hänen elämänsä olisi kirja. Harold turvautuu Dustin Hoffmanin esittämän kirjallisuuden tohtorin apuun selvittämään mitä on tapahtumassa ja miten kirja päättyy.
Tämä on taas niitä elokuvia joista ei viitsi liikaa kertoa, jottei koko idea mene pilalle ja tämän jälkeen elokuvasta on vaikea nauttia niin täysillä.
Jotenkin suomessa tämä elokuva on maan alla, tai ainakaan mistää suomalaisesta mediasta en ole mitään kuullut, mikä on outoa, sillä elokuva on täynnä nimekkäitä näyttelijöitä (Ferrel, Hoffman, Emma Thompson, Queen Latifah) ja ohjaaja Marc Forster on sentään ohjannut Finding Neverlandin ja Monster’s Ballin.
Joskus olen miettinyt, että jos tekee jonkun “draama”pätkän, niin jotenkin olisi helpompaa, jos voisi käyttää kertojaa. Ehkä se on vähän huijausta, mutta ainakin se antaa hyvän tekosyyn selittää asioita joita olisi vaikeampi kertoa kuvallisesti, koska en toedllakaan haluaisi tehdä mitään Days of our lives meininkiä, jossa hahmot puhuvat ääneen yksinään huoneessa. Se vain näyttää niin dorkalta.
Ja onhan tästä ihan hyviä esimerkkejä, että se toimii, kuten tämä elokuva, vaikka loistava jo lopetettu sarja Arrested Development (sukuvika vai mikä lie suomeksi), Big Fish ja Bridget Jones diary.
Mutta M-J antaa nyt tälle leffalle 4 tähteä, ja jos suosittelisin jotain muutakin, niin mainittu Eternal Sunshine of the Spotless Mind.



Muistan Tributen ja Wonderboyn kuulleeni joskus kauan sitten, mutten silloin vielä osannut yhdistää kyseiseen kaksikkoon. Sitten eräänä päivänä näin jakson Conania jossa kaksikko esiintyi kunnon asuissa ja siitä varsinainen rakkaus sitten heräsi. Live-DVD oli mahtavaa kamaa, ja sen jälkeen on odotettu kovasti uutta materiaalia.
joors truuli ei nyt ollut voimassa pahoin, mutta
Ja mitä nyt sitten pari päivää myöhemmin huomaan