the d

Noin.. Viimeinkin tuli nähtyä tuo leffa. Täytyy sanoa, että soundtrack avautuu nyt paljon paremmin kun tietää mitä leffassa tapahtui, heh. Silloin kun ekan kerran pääsi kuuntelemaan noita biisejä tuli semmoinen spoiler-fiilis heti, kun huomasi että musiikki on hyvin vahvasti upotettu leffaan.

Jälkikäteen kävin muutaman arvostelun katsomassa, vaikka olinkin kuullut sitä hieman haukuttavan ennen kuin katsoin sen, ja huomaa elokuvan kyllä jakavan kansan kahtia.

Katsoin kaikki HBO sarjan jaksotkin vasta tuossa kuukausi pari sitten, ja leffa kyllä henkisesti jatkaa siitä missä sarjassa mentiin, sekä myöskin kertoo taustoja Tribute kappaleelle. Muutenkin leffa on todellakin enemmän kertomus koko D:n historiasta maustettuna pieruhuumorilla ja loistavilla biiseillä, kuin yksittäinen tuote, eikä näin taida avautua ihan jokaiselle.

tenacious d - pod Muistan Tributen ja Wonderboyn kuulleeni joskus kauan sitten, mutten silloin vielä osannut yhdistää kyseiseen kaksikkoon. Sitten eräänä päivänä näin jakson Conania jossa kaksikko esiintyi kunnon asuissa ja siitä varsinainen rakkaus sitten heräsi. Live-DVD oli mahtavaa kamaa, ja sen jälkeen on odotettu kovasti uutta materiaalia.

Nyt kuitenkin leffa on nähty ja soundtrack kuunneltu ja jään todella kaipaamaan lisää. Koskakohan sellaista saisi odottaa?

t: Kage & Jables 4 evar <3 <3 <3 ihq

ps. Nyt pitää laittaa This Is Spinal Tap tulemaan :)

This entry is filed under Old Finnish Posts. You can follow any responses to this entry through RSS 2.0. You can leave a response, or trackback from your own site.

  1. No Comments
Post your comment