Tänään käytiin pihvillä viikonlupun kunniaksi. Minullahan on tällä hetkellä maanantai-tiistai viikonloput.
On hauskaa seurata kun menee ravintoloihin missä noin yleisesti ei olla totuttu suurin ulkomaalaisporukoihin (no.. kyseinen ravintola oli kuitenkin versaillesin suurimman juna-aseman vieressä, mutta noin periaatteessa ja yleistäen.), ja sinne pamautetaan kuuden hengen seurueen kanssa. Jotenkin tuntuu, että tarjoilijat vetävät pitkää tikkua siitä kuka ‘joutuu’ palvelemaan niitä ulkomaalaisia jotka eivät puhu ranskaa. Ja meillä oli sentää mukana henkilä joka puhuu aivan sulavaa ranskaa.
Ja tosiaan yleistän tässä, tämä tuntuu tapahtuvan kaikissa ravintoloissa missä ei olla totuttu meidän firman lounas tms. porukoihin. Aina saa sitten odotella palvelua ja ruokaa ja mitä lie, ja tarjoilijat ei ikinä pysähdy kohdalle.
On tietysti sitten niitäkin paikkoja, varsinkin toimiston lähellä missä tarjoilijat ovat jo oppineet ymmärtämään englantia itse, niin saa hyvin tilattua safkat.
Tänään huomasin, että asuntoni ulkopuolella olevaa uima-allasta ruvetaan jo valmistelemaan avajaisia varten. Pressut on otettu pois ja siellä oli joku Allas-poika sitä painepesurin kanssa sutimassa. Kuun alussa pitäisi altaan olla auki ja ranskalaiskaunottarien polskuttelemassa siellä.
Ei sitten tullut laitettua pyykkilautaa kuntoon ennen avajaisia vaikka kuinka oli tarkoitus. Päin vastoin, Mäkkärissä tulee syötyä 4 päivää viikossa noin yleisesti ja liikuntaa sen verran mitä tulee pysäkille käveltyä ja töissä rappusia kiivettyä. Uimavarusteet pitäisi käydä kyllä hommaamassa. Olen kuullut huhuja, että altaaseen ei ole sortseissa menemistä. Voi vini, mitääs speedoja en ole tasan hommaamassa. Muistan joskus omistaneeni semmoiset suht ihonmyötäiset speedojen ja sortsien yhdistelmän, jospa täältä löytäisi semmoiset.
The women can’t resist a man that looks good in a speedo.
Pari viikkoa työkaverini, jonka kyydillä menen töihin, pihassa oli pysäköinti kielletty kylttejä, kai niissä joku päivämääräkin oli. Tänään aamulla, kun saavuin pihaan, siellä oli hullut hulinat, kirpputori koko pihan alueella.
Autoa ei näkynyt missää. Kai hinattiin pois.
Tälläistä ranskassa. Talon sisäpihan parkkipaikalla kirpputori aiheuttaa sen, että autosi hinataan jonnekkin. Mitään lappua tai mitään ei ole, joten poliisille juttelemaan, että mistäköhän auton saisi noudettua, vai postitetaanko se 30cm kanttiinsa kuutiona myöhemmin.
You are currently browsing the Pinkkis weblog archives for the month May, 2007.