Archive for June, 2007

kalaa ja sipsejä

3 Comments

SipsIhmiset jotka minut tuntevat, myöskin tietävät kuinka suuri fani olen tuotteista jotka sisätävät pääosin perunaa, ohueksi viipaloituna, paistettu rapeaksi öljyssä ja maustettu joko pelkästään suolalla tai välillä myös muilla mausteilla.

Jos katsotaan ihan vain perunalastuja (jätetään hot rod ja muut perunasta tai perunan kaltaisista oheistuotteista valmistetut herkut sikseen), suomessa on kovin tylsä sipsiskene. On vain suolattuja, poimuilla tai ilman, grillimaustettuja sekä tämä broadway-tyyli kermaviileineen. Lisäksi on tietysti aina muutamia vastavirtamakuja ja koe-eriä. Mutta lukuunottamatta vuosien takaista taffelin tomaatti/ranch sipsejä (älkääkä kukaan mainitko niitä kammotuksia, muka ketsupin makuisia, hrrr…), ei kovin montaa erikoista sipsilajiketta suomesta löydy.

Tällä ranskassa yritystä on vähän enemmän. Ostin eilen mallia paprika. Oli muuten sen verran mausteinen, että maistui enemmän paprikalle kuin tuore paprika. Lisäksi löytyy kanaa, grilliä, juustoa, kaikkia mahdollisia yrttejä, pekonia, savustettua lihaa, mitä vain.

Nyt avasin toisen pussin jonka ostin eilen. Kaupassa en nimestä ihan tajunnut mitä siinä oli, ja päällisin puolin näytti ihan tavislaadulta. Nyt ihmetellessäni, että mitäs tulikaan ostettua, niin kun kuvaa tuijottaa tarpeeksi, erottaa siinä sieniä. Sienen makuisia perunalastuja.

!!!!

Samat henkilöt jotka tietää minun sipsitottumukset, tietänevät myös inhoni sieniin, herkkusienet pizzassa vielä menettelee. Mutta sipsit yllättävät positiivisesti. Tosin täytyy sanoa, että kun tajusin mitä pussissa lukee, ja pussin avattuani nuuhaisin sisälle, tuli semmoinen pieni inhokkikohtaus, kylmät väreet ja paha olo. Mutta maku ei ole pässimpi. En kyllä silti aio koskea oikeisiin sieniin.

ps. Täällä kun tapaa noita brittejä ihan kohtuullisissa määrin, aina jaksamme tapella siitä että sipsit on Chips eikä Crisps. Britit keksivät kielen, mutta kyllä jenkit on hienosäätänyt sitä parempaan suuntaan.

hautausmaavuoro

2 Comments

Nyt on aika yövuoron. Pari päivää takana, ja alkaa jo vähän helpottaa. Onneksi ‘parvekkeen’ oven ulkopuolella on massivinen, puinen rullaverho, niin saa pilkkopimeäksi kämpän, kun pitää näin kesähelteillä nukkua päivät.

Toisaalta saa nähdä vähän muutakin elämää, eikä vain aamupäivällä töihin ja illalla takaisin. Tänään käytiin aamiaisella, munakasta ja vähän ranskanperunaa ja iso kahvi, mm… Toisaalta tässä huomaa taas, että vaikka täällä osa asioista on halpaa, niin ulkona syöminen ei sitä liiemmin ole. Munakas, ranskalaisia ja kahvi plus pieni tippi: n. 14€. Eipä tulisi suomessa varmaan maksettua moista. Lisäksi vasta kolmannesta paikasta sai aamiaista. Ja kello oli kuitenkin n. 9 aamulla. Eikö se ole aika aamupalan? Tai no, meille päivällinen, mutta kuitenkin.

ps. Ei ole vieläkään tullut käytyä uima-altaassa. Enkä ole oikein nähnyt kenenkään muun käyttävän sitä. Outouden multihuipennus. Uima-allas pihassa ja kukaan ei käytä sitä.